tiistai 6. lokakuuta 2009

Sieppoilta



Oli synkkä ja myrskyinen ilta… Keli oli melkein kuin Ressun aloittamassa kirjassa kun vietimme Sieppoiltaa kahdeksan siepon voimin. Poiketen tavanomaisesta oli klubimestarimme varannut alkuun muutamia oluita maisteltavaksi.

Sitten oluisiin. Aloitimme Mikkeller simcoe single hop ipa 6,9% oluella, josta klubilaisemme saivat erottumaan hien ja kissanpissan niinkuin oli joku aikaisempi maistelija sitä kuvaillut. Sitä myös kuvailtiin raikkaaksi, kesäiseksi olueksi kuin myös nurmikolla kesän levänneeksi rautakangeksi.
Seuraavana oli vuorossa Hornbeer black magic woman 10%. Tämä olut oli huomattavasti tukevampaa ja tummempaa kuin ipa ja niinkuin eräs klubilaisemme kuvaili “kyllä tästä joululimpun leipoisi”.
Viimeisenä oluista oli Nogne Ø #100 10% kuin nestemäinen viipurin rinkeli.
Aloituksesta oli kulunut jo tunti ennenkuin pääsimme viskeihin käsiksi. Ensimmäisenä oli mystery pullo jota arvailimme ja kovasti kevyeksi ja köykäiseksi arvioimme. Ennenkuin jatkoimme eteenpäin paljasti klubimestarimme pullon olevan Glenfiddich 12 yo. Ihmettelimme syytä siihen että miksi kyseinen viski on maailman myydyin, epäilimme jopa tukevien oluiden laimentaneen makunystyröitämme.
Seuraavana oli Macallan 10 yo. Tämä viski arvioitiin samaan kastiin kuin mysterypullokin. Glenfarclas 10 yo synnytti keskustelun rasvamaksan syntymisestä.
Glenmorangie “Astar”:sta löytyi huomattavasti makeutta ja hunajaisuutta “kunnes Jack Daniels työnsi neulojaan läpi”. Lempeän polttava viski.
Viimeisenä oli Caol Ila “CS” tervaisena ja pehmeänä.
Viskien maistelun ohessa heräsi väittely vatted, pure ja single malt eroista niin että kirjoista piti tietoa etsiä ja loppujen lopuksi Leeviltä saimme selvityksen tähänkin asiaan.
Loppupisteytyksessä jäi Glenfiddich pisteittä. Macallan ja Glenfarclas saivat molemmat yhden pisteen. Voittajiksi nousi yllättävästi tasapisteillä 11 pistettä Glenmorangie ja Caol Ila. Klubimestarimme yritti vedota omaan ääneensä ja nostaa Glenmorangien voittajaksi mutta tämä demokraattinen seurue ei siihen suostunut, joten otimme puhelun Leeville asian ratkaisemiseksi. Leevi ei ollut maistellut prinsessa tuotteeksi kutsumaansa Caol Ilaa joten tasapeli jäi voimaan.
Loppuilta menikin sitten maukkaan lampaankareen ja viinin ääressä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti