lauantai 25. tammikuuta 2020

2020 Siepot Skotlannissa

Viime vuonna päätimme että, meidän kymmenes Robert Burns päivällinen nautitaan Skotlannissa. Kahdeksan Sieppoa ilmoittautui matkaan. Sieppo Ari teki ansiokasta työtä, varasi majoitukset ja lennot porukalle. Toki mustana perjantaina huomasi Sieppo Timo hyvän majoitus tarjouksen mihin majoitus vaihdettiin.

Vaikka Ari oli meitä painostanut Robert Burns supper paikasta jo syksyllä, niin varsinainen paikan etsintä aloitettiin tammikuun alussa. Pian huomasimme, että olimme liian myöhässä ja suosituimmat paikat olivat täynnä. Löysimme lopuksi tilaa The Ensign Ewartista.

Sieppo Kimmo lensi muuta parvea aikaisemmin Skotlantiin ja vietti aikaa nummilla kävellen ja kierrellen ylämaata. Loppu parvi saapui torstaina 23.1 ja Kimmo liittyi joukkoon lauantaina 25.1.

Majoituksemme oli vain puolentoista kilometrin päässä vanhasta kaupungista ja osoittautui varsin oivaksi.

Säkkipillinsoittaja otti meidät vastaan The Ensign Ewartin ovella. Paikka itsessään ei ollut järin suuri, mukavan tunnelmallinen Skottilainen pubi. Osallistujia täällä Robert Burns Supper'iin oli n. 30.

Alkumaljana tarjoiltiin peltimukissa hyvin raikas ja maistuva juoma. Kellon tullessa sata päästiin asiaan ja nautimme viskin Haggikselle, henkilökunnalle, soittajille ja paikalle. Meidät toivotettiin tervetulleeksi ja kerrottiin illan ohjelmasta.

Alkupalaksi oli tarjolla kanakeittoa tai Skotlantilaisia munia. Alkuruuan jälkeen Timo esitti tekemänsä runon.

Ennen kuin pääruoka tuotiin pöytään esitti isäntä runon Haggikselle. Tämä runo meni ainakin minulta paljolti ohi, sen verran haastavalla vanhalla skottilausunnalla se esitettiin.
Pääruuaksi oli tarjolla perinteistä Haggista sekä vegehaggista. Haggistahan voi verrata suomalaiseen maksalaatikkoon. Toki tässä versiossa oli hieman enemmän mausteita, mutta oli maistuvaa ja täyttävää.

Jälkiruokana oli valinnaisesti Cranachan, joka minun laktoosiongelmaisen tapauksessa oli valmistettu kookosmaitoon tai Sticky Toffee Pudding. Minun versioni oli hyvää, vaikka kookos ei lempiherkkua olekaan.
Lopuksi vertailimme kolmen viskin ja kolmen juuston maistuvuutta. Odotin viskien olevan jotain erityisempää, joten pieni pettymys siitä. Toki kyllähän nämäkin maistuivat. Dalwhinnie 15yo with Arran Mature Cheddar, Ailsa Bay with Howgate Organic Brie ja Ardbeg 10yo with Blue Murder. Yllättävän hyvin sattui juusto ja viski sopimaan toisiinsa.


Lopuksi The Gorms, kolmen jäsenen yhtye soitti skotti musiikkia ja vähitellen paikan ovet avattiin myös tapahtuman ulkopuolisille.

Matkamme oli onnistunut, ainakin minä pidin paljon sekä päivällisestä sekä sen oheisohjelmasta että Edinburghin kaupungista. Sää oli harmaata mutta onneksi ei satanut. Lämpötila oli +7-10 asteen välimailla.

Maanantaina lentomme lähti takaisin päin.

Kiitos mukavasta matkasta osallistuneille Siepoille.

Kimmo

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

2020 Robert Burns Dinner

Edinburgh Castle from the south east.JPG

By Kim Traynor - Own work, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=18616664
Vuoden 2020 Robert Burns päivällinen on Siepoilla Skotlannissa Edinburghissa. Joten valitettavasti he, jotka ovat aikaisemmin nauttineet tilaisuudesta Sieppojen järjestämänä Mikkelissä, joutuvat tänä vuonna pettymään.

Matkaan on alustavasti lähdössä kahdeksan Sieppoa. Lauantaina 25.1.2020 nautimme sitten Burnsin  päivällistä jossain Edinburghilaisessa ravintolassa.