maanantai 2. huhtikuuta 2018

Huhtikuun klubi-ilta



Talvi iski vielä täydellä voimallaan kun neljä Sieppoa kahlasi huhtikuun klubi-iltaan. Klubimestarimme Timo oli ehdottanut, että pitkästä aikaa pitäisimme ihan perustastingin. Sitä ryhdyimme sitten pohtimaan, että minkälaisen kattauksen järjestäisimme. Päädyimme lopulta saari aiheiseen tastingiin.
Valitsimme listalta Highland Park 12, Jura 16, Caol Ila 12, Arran Machrie Moor ja Talisker 18. Järjestyksen saneli tuoksun voimakkuus, joten aloitimme Arranilla. Kun ei tullut kirjoitettua asioita ylös niin näin seuraavana päivänä on hieman vaikeuksia muistella makuja tarkemmin. Järjestys siis oli Arran, Caol Ila, Jura, Highland Park ja Talisker. Mikään näistä ei saanut täysin tyrmääviä kommentteja. Parhaiten meille tänä iltana maistui Talisker, sitten Highland Park ja seuraavana Caol Ila kun Arran ja Jura jäivät viimeiseksi.

Viskin nauttimisen suola on, no tietenkin itse viski ja sen monenmoiset aromit. Mutta aika oleellinen asia on seura, niinkuin sekin tuli taas tänä iltana todistettua. Tässä seurassa on kuin kotonaan ja jokaisella on oma maku ja mieli jota kukaan ei kyseenalaista. Jutun aiheet liikuvat vapautuneesti monenmoisiin asioihin. Viskistähän se aina alkaa, mutta koskaan ei tiedä mihin se johtaa.

Itse jouduin jättämään veljet kesken kaiken, kun seuraava päivä oli työpäivä.

Kimmo