sunnuntai 12. huhtikuuta 2020

Kotatasting 2020

Perinteistä kotatastingia ei voitu tänä vuonna pitää, johtuen koronasta. Mutta viime maanantaina, kun klubietäkokoontuminen oli mukava ja leppoisa tuli mieleemme järjestää kotatasting myös etänä.

Keli ei kovin keväinen ollut. Maa oli aamulla lumeton, mutta lunta alkoi pikkuhiljaa tulla peittäen maan valkoiseksi. Välillä lumisade kävi rännän ja vesisateen puolella. Menin jo hyvissä ajoin meidän takapihalla sijaitsevalle "mökille" laittamaan tulet. Oli mukava katsella tulen syttymistä kun ulkona oli "koiranilma". Virittelin puhelimen keskustelu asentoon ja kävin odottelemaan muita osanottajia. Timo kirjautuikin seuraavana ja hän oli oikealla paikalla, siis siellä kodassa missä meidänkin olisi pitänyt kokoontua. Arilla oli ongelmia kuvan kanssa liittyessään joukkoon, mutta se johtuikin vain siitä, että hän oli pimeähkössä huoneessa. Meri ja Petri liittyivät myös.

Niin, tarkoituksena oli että jokainen etsiytyy elävän tulen äärelle ja liittyy etänä. Timohan oli kodassa nuotion äärellä, minulla oli tulet, Ristiinassa oli myös tulet, ainoastaan Ari joutui tulissakin hakemaan tekniikasta apua.

Mitä meillä oli maisteltavana? Jokaisella oli omat tisleet varattuna. Jollen pahasti väärin muista niin meillä oli The Glenlivet 12yo, Jura 10yo, the Balvenie Doublewood 12yo, Old Pulteney 16yo, Aberlour 16yo, the Singleton Glendullan ja Cadenhead's Teaninich 10yo.
Kaksi tuntia meni nopeasti maistellessa ja jutellessa. Timo ja minä jouduttiin turvautumaan varavirtaan, seuraavalla kerralla pitää varata helposti saataville virtaa, käyttää tuo puhelin aika paljon tällaisessä videomeetingissä.

Kiitos osallistujille mukavasta tuokiosta.

Kimmo

maanantai 6. huhtikuuta 2020

Sieppojen koronatasting no.1

Korona on näinä päivinä seikoittanut monta asiaa. Liikkuminen ja kokoontuminen on rajoitettua. Viskisiepotkin ovat kantaneet vastuunsa viruksen leviämisestä ja emme ole kokoontuneet näinä aikoina.

On tässä tilanteessa jotain mukaavaakin, etenkin näin reppurin näkökannasta. Minä kun olen viikonpäivät muualla töissä, niin tapahtumissa käyminen on jäänyt vähälle. Mutta nyt järjestettiin klubi-ilta ensimmäisen kerran virtuaalisena tastingina, eli jopa minä pystyin osallistumaan. Olimme toki jo pienemmällä porukalla klubimestarimme Nikon johdolla kokeilleet ryhmäpuheluita.
Varasimme kolme tislettä maisteltavaksi ja mukaan ilmoittautui seitsemän Sieppoa. Ari oli uudellamaalla joten hän ei pystynyt hakemaan tisleitä. Hän liittyi omine juomineen mukaan.

Käytimme yhteydenluomiseen Hangoutsia. Yhteyden toimivat hyvin, kukaan ei pudonnut kesken kaiken. Ainoastaan äänen kanssa välillä oli ongelmia.

Homma alkoi helposti, loin linkin jonka lähetin osaanottajille. Loppujen lopuksi linjoilla oli kuusi Sieppoa.
Meillä oli laseissa Kilchoman Vintage 2010 48%, Kilchoman 2019 100% Islay 9th edition 50% ja Kilchoman Feis Ile 2019 54,4%.

Se olikin oikein mukava maistella ja keskustella tisleistä, ennen kaikkea löytää uusia piirteitä näistä juomista. On edelleenkin mielenkiintoista se, kun joku maistaa/löytää maun niin tuopa löytyy omasta suustakin.

Kun laitoimme tisleet jonoon niin Vintage 2010 ei saanut yhteään pistettä. Feis Ile sai 7 ja 100% Islay 8 pistettä.
Mukana olleet pitivät tilaisuudesta ja jatkamme yhteydenpitoa tällä tavalla kunnes korona on voitettu.

Kiitos mukana olleille.

Kimmo