lauantai 15. elokuuta 2015

Hiirimäki BBQ 2015

Niko ja Kimmo lähtivät lauantaina 15.8.2015 kohti Riihimäkeä osallistuakseen tähän "perinteiseen" tapahtumaan. Nyt ensimmäistä kertaa Riihimäellä. Viime vuonna tapahtuma ei onnistunut Mikkelin Viskisieppojen puolesta. Pysähdyimme Heinolassa Heilassa kahvilla ja ostamassa paikallista olutta. Olimme luulleet että keräämme katseita kun Kimmolla oli kiltti päällä, mutta eikö juuri täällä Heilassa törmätä toiseen kilttipukuiseen mieheen!

Saavuimme kahden aikaan perille, missä meitä odottikin mukava kattaus!
Päivä menikin aivan loistavasti viskejä maistellen ja jutellen. Etenkin kun Juhani loihti mahtavan ruuan grillin ääressä!


Kiitos isäntäväelle mahtavasta tapahtumasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti