2026 Skotlanti (Orkney)

Reilu kymmenen kertaa olen Skotlannissa käynyt, ja vasta nyt kastuin ensimmäisen kerran kunnolla - ihan alushousuja myöten. Ei siis ole turhaa puhetta, että Skotlannissa sataa aina!

 

Vuoden 2025 vuosikokouksessa sain ajatuksen järjestää Viskisiepoille matkan Skotlantiin. Alustavissa keskusteluissa päämatkakohteeksi nousi Orkneyn saari sekä siellä Highland Parkin ja Scapan tislaamot. 

Syksyllä 2025 aloitettiin kerätä porukkaa kasaan, Siepoista ilmoittautui heti kaksi jäsentä, ja yhden sain houkuteltua mukaan pienellä painostuksella. Koska kuusi olisi hyvä ryhmäkoko, kysyin mukaan myös edellisellä reissulla mukana olleita tamperelaisia. Hehän innostuivat ja niin meillä oli porukka kasassa. Tietysti tässä vaiheessa yksi Sieppo ilmoittautui olevansa kiinnostunut matkasta, mutta valitettavasti ryhmä oli jo täynnä.

Lauantaina 2.5.2026 lensimme Finnairin sinivalkoisin siivin Helsingistä Edinburghiin. Koska lento oli illalla, siirryimme kentältä vain lyhyen matkan päähän majoitukseen, josta löytyi ruokaa ja juotavaa pitkän päivän päätteeksi.

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti pohjoista. Matkalla pysähdyimme jaloittelemaan Dunkeldin katedraalissa, kävimme kuvaamassa Edradourin tislaamolla (kiinni eikä vierailijoita tänäkään vuonna oteta vastaan) sekä Ruthvenin varuskunnan raunioilla. Tomatinin tislaamolla muut kuin kuski — eli minä — pääsivät maistelemaan tislaamon tuotteita. Sen verran piti itsekin Tanelin lasista maistaa, että totesin tarjonnan varsin onnistuneeksi.

 

Suunnitelmani mukaan olisi ollut ruokatauko Invernessissä, mutta kuten arvelinkin, skotlantilainen aamupala piti nälän tehokkaasti loitolla. Joten ohitimme kaupungin melko sujuvasti, kuitenkin käyden katsomassa uuden Uile-bheistin tislaamon rakennusta.

Koska lautta Orkneylle lähtisi vasta klo 18.30, ehdimme tehdä vielä kävelylenkin Golspie Burnilla sekä pyörähtää Dalmoren tislaamon pihassa. Yritimme myös Whaligoe Stepsille, mutta parkkipaikka oli aivan täynnä.

 

Laiva matka oli huomattavasti röykkyisempi kuin edellisen kerran yksitoista vuotta sitten, kun Arin kanssa kävimme saarella. Laiva matka Gills Baysta kestää noin tunnin ja kymmenen minuuttia. 

Majoituksena meillä oli selfcatering huoneisto keskellä Kirkwallin kaupunkia. Majoitus oli kolmessa kerroksessa ja majoitti loistavasti kuusi henkilöä. Hellan asennus oli jäänyt kesken, mutta Timo ja Tero korjasivat tilanteen nopeasti.

Maanantaina 4.5 suuntasimme Mull Headin luonnonsuojelualueelle, missä reippailimme 6,7 km lenkin. Alkumatkasta keli oli loistava, joskin tuuli niin kovaa, että Dronen lennättäminen sai unohtua. Loppumatkasta sitten alkoi satamaan ja sade tuli melko vaakasuoraan kastellen meidät.

Onneksi vieressä oli Deernessin tislaamo josta kastuneet sankarit saivat lämmikettä. Deernessin tislaamo on perustettu vuonna 2016 ja on perheomisteinen tislaamo. Maistelijat totesivat aivan juotavaksi heidän tisleensä.

Majoitukseen päästyämme nautimme Skotlantilaisia piiraita ja sopivasti illalla tunnelmaa täydensi paikallinen säkkipilliorkesteri harjoittelemalla naapuritontilla. 

Tiistain aamupäivän vietimme tutustumalla Stennesin kiviin samoin kuin Ring of Brodgariin. Olisin itse halunnut käydä Maeshowessa, mutta kaikki vierailuajat olivat loppuunmyytyjä. Eli pitää hyvissä ajoin varata liput! Sama tilanne oli kun yritimme Skara Braeen. Ehkä tähän oli syynä aamulla Kirkwallin satamaan tullut risteilijän 4000 matkustajaa.

Iltapäivällä meillä oli ensimmäinen virallinen tislaamo vierailu. Olimme varanneet Highland Parkista  Cask Strenght Experience kierroksen. Pääsimme maistelemaan suoraan tynnyristä 2004 tislattua viskiä. Tämä oli kyllä hyvää! Kierroksen veti Darren ja veti niin hyvin, että lahjoitimme hänelle Mikan suunnitteleman reissupaidan.

Maisteltavina meillä oli Highland Park Discovery selection no1 57,9%, Highland Park Cask Strenght 64,7% ja 18 yo Highland Park Distillery Exclusive single cask no 4097 54,6%. Kattaus oli kyllä maistuva. Vierailu keskuksessa maistelimme vielä kahta viskiä.

Keskiviikko aamulla olin suunnitellut meneväni Brought of Birsaylle. Tälle saarelle pääsee vain laskuveden ollessa alhaalla ja nyt tietojen mukaan se aika olisi klo 07:50. Taneli jäi huilimaan majoitukseen kun muut vapaaehtoisesti lähtivät matkaani.

Saarella on Piktien sekä norjalaisten aikaista asutusten raunioita. Tämä olikin mukava kävelykohde. Siellä sain bongattua reissun ainoan Lunnin. Kävimme myös Earl's Palacen rauniota ihmettelemässä. Lähistöllä muutaman kilometrin päässä sijaitsi myöskin H.M.S. "Tern" jota oli lähdettävä katsomaan. Nimi viittasi laivaan, mutta paljastuikin toisen maailmansodan aikaiseksi lentokentäksi. Lentokenttä oli toiminnassa 1941-1945 ja valmiudessa vuoteen 1957 saakka kunnes se myytiin. Nyt lentokentästä on jäljellä muutamia rakennuksia joissa toimii museo.

Paluumatkalla majoitukseen kävimme vielä katsomassa Broch of Gurnessin. Orkneyn historiakerrostumat tekevät vaikutuksen: Skara Brae ulottuu aina vuoteen 3180 eaa., kun taas Broch of Gurness ajoittuu noin vuoteen 500 eaa.

Iltapäivällä oli vuorossa Scapan tislaamo. Täältä olimme varanneet Voyage kierroksen. Viime kerrallahan Scapalla ei vielä ollut vierailukeskusta, joka valmistui muutama kuukausi vierailuni jälkeen. Nyt pääsin vihdoin tutustumaan myös tähän tislaamoon. 

 

Scapan maisteluhuone on aivan mahtavan näköinen. Ikkunasta aukeni Scapa Flow ja katto oli kuin veneen pohja. Täällä maisteltavia tuotteita oli, New make spirit 63,5%, 16 yo 48% , 15 yo 1st fill american oak 54,1%, 12 yo rum caks finish 51,7% ja 13 yo 1st fill sherry cask 61,3%.

Torstaina olikin sitten paluu Skotlannin pääsaarelle. Pysähdyimme vielä Italian Chapelilla, jonka italialaiset sotavangit rakensivat toisen maailmansodan aikana.

Majapaikka meillä oli Thurson kaupungissa ja iltapäivällä oli kierros Wolfburnin tislaamolla. Tislaamo on perustettu vuonna 2012. Tislaamo on pieni, kaikki tilat ovat yhdessä hallissa. Mutta tisleet ovat varsin hyviä. Niin hyviä että muutamia pulloja tuli ostettua. Kierroksen meille piti vanhempi herrasmies ja maistelu aloitettiin jo "kielletyllä" alueella. Kaiken kaikkiaan maistelimme yhdeksää tislettä. Wolfburn Aurora, Wolfburn 8 yo Nortland, Wolfburn Langskip, Wolfburn 10 yo, Wolfburn 12 yo, Wolfburn 8 yo Cognac casks, Wolfburn 416 Port pipe casks, Wolfburn cask strength ja lightly peated Wolfburn. Tästä hyvin vedetystä kierroksesta hän ansaitsi paidan.

Perjantaina suunnistimme etelää kohden pitkin North Coast 500. Maisemat olivat kerta kaikkiaan upeita, ja reittiä voi lämpimästi suositella kaikille Skotlannissa autoileville.

Balblairilla kävimme turistikierroksella. Maistelimme siellä heidän kahta perusviskiään. Täältä Mallard pubin lounaan kautta Glen Ordille, missä vierailukeskuksessa muut kuin kuski maistelivat tuotteita.

Glen Ordilta siirryimme Cullodenin taistelupaikan ja Nairn Viaductin kautta majoitukseemme Tomintoulin kylään. 

Lauantaina matkalla kohti lentokenttää pysähdyimme vielä Lindores abbeyn tislaamolla, joka valitettavasti oli kiinni, Rosebankin tislaamolla ja Kelpies-patsailla.

Kaiken kaikkiaan reissu onnistui erinomaisesti. Näimme upeita maisemia, tutustuimme hienoihin tislaamoihin, maistoimme loistavia viskejä ja ennen kaikkea vietimme hyvää aikaa samanhenkisessä seurassa.

Kiitos mukana olleille!

Kimmo 

 

2026 vuosikokous ja kotatasting.

Koska vuosikokousta ei saatu aikaiseksi oikealla ajankohdalla se päätettiin pitää samaan aikaan kotatastingin kanssa. Paikalla oli viisi Sieppoa.

 Vuosikokous osuus nujittiin lävitse ja uudeksi klubimestariksi tuli Miska. Tuleviin tapahtumat jatkavat edellisvuosien malliin. Toki toukokuussa tapahtuvaa Skotlannin reissua odotellaan kovin.

Kokouksen jälkeen viettiin mukavaa yhdessäoloa jutellen ja maistellen tottakai tisleitä. Ruuaksi Tuire ja Timo loihtivat erittäin maistuvan setin. Aluksi balkkanilaista katuruokaa, pääruokana etelä-Eurooppalainen pata ja jälkkärinä mämmipitsaa. Kyllä kelpasi iltaa jatkaa näiden eväiden jälkeen.

Illan päätteeksi saunottiin ja pitää todeta että kyllä nämä kotatastingit ovat mukava tapa viettää aikaa. Alkuun olin suunnitellut lähteväni hyvissä ajoin, mutta olihan se lähempänä puoltayötä kun polkasin kotiin lievässä räntä/vesi vihmassa.

Kiitokset järjestäjille sekä mukana olleille!

Kimmo
 

2026 UISGE XIV

Helmikuun alku Helsingissä on parhaimmillaan kirpeää pakkasta ja harmaata merta. Juuri siihen vuodenaikaan sopii täydellisesti Uisge – tapahtuma, jossa lasiin kaadetaan nestemäistä lämpöä ympäri Skotlantia ja maailmaa. Uisge ei ole pelkkä messu, vaan viskiharrastajien vuosittainen kohtaamispaikka: tislaamoita, riippumattomia pullottajia, maahantuojia, masterclasseja ja ennen kaikkea samanhenkistä porukkaa.

Salissa leijuu turvesavun, sherrytynnyrien ja tammikypsytyksen makea tuoksu. Jokaisella pöydällä on oma tarinansa – tislaamon historia, tynnyrivalinnat, vuosikerrat. Tasting-huoneissa puolestaan mennään pintaa syvemmälle: vertaillaan eri kypsytyksiä, kuunnellaan tarinoita tislaamoilta ja etsitään niitä harvinaisempia helmiä, joita ei tavallisesta Alkon hyllystä löydy.

Uisge on myös siitä hieno tapahtuma, että siellä ehtii oikeasti keskustella. Ei pelkkää maistelua, vaan ajatusten vaihtoa, mielipiteiden törmäyksiä ja yhteisiä oivalluksia. Siellä huomaa, miten moniulotteinen juoma viski on – ja miten eri tavoin me sitä koemme.

Saavuin suoraan junalla töistä Helsinkiin ja tavoitin sieppoparven ravintola Juovasta. Aikataulu oli napakka: kämpän avaimet saisimme vasta klo 16.00, ja minulla sekä Merillä oli ensimmäinen tasting jo klo 17.00. Ei siis aikaa turhalle hengailulle – reput selkään ja kohti majoitusta.

Timo oli varannut meille kämpän Hietalahdesta, ja se osoittautui oikein oivaksi valinnaksi. Tilaa riitti hyvin, ja löytyipä sieltä saunakin – tärkeä yksityiskohta viskiviikonlopussa. Ehdin hyvin ensimmäiseen varaukseeni, Elixir Distillers Masterclassiin.

Kyseessä on pullottamo, joka sekoittelee eri tislaamoiden viskejä tavoitellakseen haluamaansa makuprofiilia. Itselläni oli hieman ristiriitainen fiilis – olen tottunut nauttimaan nimenomaan tietyn tislaamon ilmaisusta ja tyylistä. Mutta myönnettävä on: viskit olivat oikein juotavia. Erityisesti Campfire sekä Port Askaig Cask Strength jäivät mieleen.

Tastingista oli luontevaa siirtyä alakertaan ruokailemaan. Perjantain Sieppo-edustus oli kuuden hengen vahvuinen, joista viisi jatkoi vielä lauantaillekin – yksi joutui palaamaan arkeen meidän muiden jatkaessa makumatkaa.

Messusalissa mahtui hyvin kulkemaan, ja löytyipä sieltä muutama todellinen herkkupalakin. Illalla minulla ja Timolla oli vielä vuorossa Lindores Abbey Distilleryn tasting. Nämä alamaan viskit olivat hienovaraisia ja tasapainoisia – tyylikkäitä, ei päälle käyviä. Ajatus Skotlannin reissusta sai taas yhden uuden etapin kartalle.

Sieltä siirryimme parin pubin kautta majoitukseen – päivän analyysit jatkuivat vielä hetken ennen kuin uni vei voiton.

Lauantai alkoi ensimmäisellä tastingilla klo 15.15. Vuorossa oli oma lempitislaamoni, Edradour Distillery, joka juhlisti 200-vuotista taivaltaan komealla kattauksella.

22-vuotias amarone-tynnyrissä kypsytetty oli varsin maukas ja moniulotteinen. 35-vuotias puolestaan oli väriltään lähes mustaa – syvä, intensiivinen ja silti tasapainoinen. Sellainen lasillinen, jota ei kiirehdi.

Päivän toinen tasting oli Arran Distillery. Tämä tislaamo kyllä osaa asiansa. Laadukasta tekemistä ja selkeä oma tyyli – jälleen yksi kohde, joka on pakko lisätä Skotlannin matkasuunnitelmaan.

Uisge XIV tarjosi taas kaikkea sitä, mitä tältä viikonlopulta toivoikin: hyviä viskejä, parempaa seuraa ja muutaman uuden unelman tislaamovierailuista.

Kimmo 

Robert Burns 2026

 

Tekoälyn luoma runo Mikkelin Viskisieppojen Robert Burns päivälliseltä 24.1.2026.

Savun ja runon ilta Mikkelissä

Robert Burns -päivällinen viskisieppojen tapaan

Kun tammikuu sitoi Mikkelin järvet jäähän
ja pakkanen kirjoitti nimensä ikkunoihin,
kokontuivat yksitoista miestä ja naista –
ei sattumalta, vaan kohtalon ja maltaan kutsusta –
Ravintola Domin lämpimään suojaan.

He eivät tulleet vain syömään.
He eivät tulleet vain juomaan.
He tulivat muistamaan Robert Burnsia,
miestä, joka tiesi, että sydän puhuu parhaiten
kun kädessä on runo
ja pöydässä viski.

Ensimmäinen säe – meren ja tulen laulu

Pöytään kannettiin Cullen Skink,
meren lahja ja tulen kosketus,
savustetun koljan hiljainen laulu
kerman pehmeässä syleilyssä.

Vierellä seisoi purjoperunakeitto –
nöyrä, mutta ylpeä,
ja niin hyvä, että totuus horjui:
kuka oli allerginen ja mille?

Kauraleipä ja savuvoi saivat aikaan hiljaisuuden,
sellaisen, jota syntyy vain,
kun ihminen kohtaa jotain suurempaa kuin itseään.

Ja lasissa hehkui Ardbeg Cocnag,
syvä kuin yö,
savuisen mystinen kuin vuorten varjo,
ja joku kuiskasi:
“Jos tämä ei ole taidetta, mikä sitten on?”

Toinen säe – karitsan kruunu

Kun pääruoka saapui,
ei se tullut hiljaa.

Skotlantilainen karitsapata astui pöytään
kuin klaanin päällikkö,
jonka ääntä ei voi olla kuulematta.

Liemi puhui maasta ja tuulesta,
lihassa soi nummen historia,
ja haarukat kohosivat
kuin miekat taisteluun nälkää vastaan.

Ardbeg Bizarrebq leimahti lasissa,
outona ja rohkeana,
kuin Burns itse,
jos hän olisi syntynyt savupiipun sisään.

Joku sanoi:
“Tämä ei ole ruokaa.”
Hetken hiljaisuus.
“Se on kohtalo.”

Kolmas säe – muiston ääni

Silloin Timo nousi.

Sali hiljeni
kuin järvi ennen myrskyä.

Hän lausui runoja –
ei vain sanoja,
vaan muistoja
edellisistä päivällisistä,
illoista, jolloin savu ja nauru
kietoutuivat toisiinsa.

Mieli palasi hetkiin,
joissa aika ei kiirehtinyt
ja ystävyys maistui maltaalta.

Hienoa seuraa ovat viskisiepot –
veljet ja sisaret savun tiellä,
tarinoiden kantajat,
lasien ja runojen vartijat.

Ja kun sanat vaikenivat,
nousi yksi huuto,
ei vain äänenä,
vaan lupauksena:

Slàinte mhath!

 

Neljäs säe – makea rauha ja vaarallinen kauneus

Kun omenacrumble saapui,
oli kuin talvi olisi hetkeksi perääntynyt.

Vaniljajäätelö suli hitaasti,
niin kuin aika,
kun kukaan ei halua lähteä.

Ja silloin pöytään astui Loch Lomond,
Suomen Mallasviskiseuran 20v juhlapullote,
arvokas kuin runo,
mutta vaarallinen kuin totuus.

Hetken kukaan ei puhunut viskistä.
Se oli merkki siitä,
että viski puhui heille.

Viimeinen säe – savun jälki

Kun ilta murtui yöhön
ja Mikkelin kadut nielivät kulkijat yksi kerrallaan,
oli selvää,
että Robert Burns olisi hymyillyt.

Ehkä ylpeänä.
Ehkä hieman huolestuneena.

Mutta varmasti hän olisi sanonut:

“Ystävät,
runo on hyvä,
ruoka on hyvä,
mutta elämä –
se on paras silloin,
kun se maistuu savulta ja maltaalta.”

Ja ennen kuin kukaan ehti vastata,
hän olisi tilannut vielä yhden Ardbegin.

 

Kiitos kaikille mukavasta illasta. 

Miskalle kiitos hyvin valituista viskeistä, ne sopivat todella mahtavasti ruokien kanssa!

Kimmo