Mika, oliko sinulla mielessä kun viskiklubia perustit, että kävelisit keskellä märkää metsää Ilomantsissa viskin takia?
Eipä
tuo mieleen tullut. Ja kun sosiaali- ja terveysministeriökin on sitä
mieltä, että näissä väkevissä alkoholituotteissa on vain haittoja. Mutta
niin me reippaillaan mukavassa porukassa keskellä metsää!
Tänä
vuonna ei minulla ollut mahdollisuutta lähteä Lappiin vaeltamaan (ei
lomapäiviä), niin aloin miettiä lyhyempää reissua. Mika oli Skotlannin
reissulla ilmaissut halunsa lähteä maastoon, joten esitin asian hänelle
ja siitä se sitten lähti. Houkuttelimme vanhalla teemalla
"Ruskaa&Viskiä" Mikkelin Viskisieppoklubin jäseniä matkaan ja meitä
oli sitten neljän hengen ryhmä lähdössä.
Kohteeksi tuli Ilomantsi.
Ensinnäkin ajomatkaan ei mene pitkään. Ja toiseksi tiesin entuudestaan,
että kohteessa olisi hienot maisemat ja lisäksi Ilomantsissa on
sotahistoria hienosti otettu mukaan matkailuun.
Torstai aamuna
26.9.2024 Mika kurvasi autollaan pihalleni mukana Jukka ja Metu. Tästä
se tämä reissu sitten alkaisi. Ajoimme kohti Ilomantsia pysähtyen
Karvion kanavan Nesteelle kahville ja Joensuun ABC:lle lounaalle.
Kiirehän meillä ei ollut. Olimme sopineet Ryynäsen Askon kanssa
tulevamme Hermannin viinitilalle noin kahden maissa.
Yhdeltä
olimme majoituksemme edessä ja saimme varusteemme mukavasti sisälle.
Kävelymatkaa tästä ei ollut kuin 15 minuuttia Hermannin viinitilalle.
Hermannin
Viinitila on Suomen vanhin viinitila. Alan uranuurtajat Timo Kettunen,
Arto Liimatta ja Harri Turunen perustivat PeltoHermanni Oy:n 1989 ja
keskittyivät kotimaisen viinitila-ajatuksen eteenpäin viemiseen
seuraavien vuosien aikana. Alkoholilain muutos vuonna 1995 mahdollisti
marjaviinien valmistuksen ohella myös niiden myynnin. Hermannin
Viinitilan toiminta on laajentunut voimakkaasti viime vuosina.
Hermannin
ja Valamon luostarin yhdessä perustaman Valamon Viinihermannin kanssa
nämä viinitilat hallitsevat huomattavaa osaa Suomen
tilaviinimarkkinoista
Olimme
sovittuun aikaan Hermannin viinitilalla ja Asko otti meidät vastaan.
Aluksi hän kertoi viinitilan historiaa sekä heidän valikoimaansa. Saimme
maistettavaksi Kajo lakkalikööriä. En ole makean alkoholin ystävä,
mutta tämä maistui hyvinkin raikkaalle eikä äitelän makealle. Tätä voisi
maistella enemmänkin.
Lähdimme kiertämään tuotantotiloihin, missä olikin saksaan menevä
glögierä pullotuksessa. Asko antoi meille maistiaiset savuisesta, noin
seitsemän vuoden ikäisestä tisleestä suoraan tynnyristä.
Olipa
se suunmukaista! Hermannilla tehty kierros oli mahtava. Asko osasi
kertoa asioista mukavalla pohjoiskarjalaisella murteella varsin
lennokkaasti. Aika meni sukkelaan. Saimme myös tietää, että hän pitää
illalla tietovisaa Ilomantsin ainoassa pubissa. Sieltähän sitten illalla
itsemme löydettiin. Tietomme ei aivan kärkisijoille mahdollistanut,
mutta ilta meni mukavasti.
Olimme suunnitelleet sääennustetta
katsoen reissumme siten, että lauantaina käymme kävelemässä varsinaisen
"vaelluksen" ja perjantaina käymme autolla tutustumassa lähikohteisiin.
Ajoimme
noin 40 kilometrin päähän Hattuvaaraan, missä löytyy taistelijan
taival. Taistelijan taival on n. 1,5 km:n pituinen polku missä on 13
selostustaulua kertomassa 1./HRR taistelusta 30.7.1944. Hiljaiseksi
veti!
Hattuvaarasta ajoimme Möhkön ruukkikylään.
Suomen itäisin kylä Möhkö sijaitsee Koitajoen kainalossa
Ilomantsissa. Koko kylä muotoutui aikoinaan Suomen suurimpiin kuuluneen
järvimalmiruukin ympärille.
Möhkön ainutlaatuisesta kulttuuriympäristöstä löytyy rakennuksia,
teollisuushistoriallisia jäänteitä, muistoja sotahistoriasta,
sotatulokaskasveja ja kaunista luontoa. Ruukin näyttelyt sijaitsevat
päärakennuksessa Pytingissä ja ruukinaikaisessa kaupparakennuksessa
Ambarissa.
Ruukilla on myös Museoviraston restauroima ainutlaatuinen
kanavajärjestelmä ja vanhassa asuntoproomussa Mantassa palvelee
savottakahvila Möhkön Manta. Koitajoen kuohujen rannalla sijaitsee
ruukin vanha paja, jossa järjestetään kesäisin taontanäytöksiä. Laajalla
ruukin alueella kiertelee Lemmenpolku, joka johdattaa kulkijan
Lotinankoskelle ja Möhkön Arboretumiin.
Maaselän kannakselta alkanut Neuvostoliiton suurhyökkäys pysähtyi
Ilomantsin Öykkösenvaaraan heinäkuun lopulla 1944. Suomalaisten voittoon
päättyneen jatkosodan viimeisen suurtaistelun jälkeen rintamalinja oli
aselevon alkaessa useita kilometrejä nykyisen rajan itäpuolella.Lauantai aamuksi olimme tilanneet taksin viemään meidän Petkeljärven kansallispuistoon Petraniemeen.
Jääkauden
päättyessä yli 10 000 vuotta sitten Ilomantsin alueelle muodostui
lyhytaikainen vetäytyvän jään patoama jääjärvi. Tämä Ilomantsin jääjärvi
peitti myös nykyisen Petkeljärven alueen. Mannerjään sulettua jääjärvi
purkautui ja alueen nykyiset järvet muodostuivat.Lähdimme kävelemään Taitajan taivalta pitkin. Polku meni hienossa kangasmaastossa noudatellen harjujonoa.
Säätiedotuksen mukaisesti kymmenen maissa alkoi satamaan. Onneksi sade ei kestänyt pitkään.
Mutta
vaikka satoi, niin maisemat olivat upeammat kuin olin ajatellut. Sielu
lepäsi näissä pohjoiskarjalaisissa maisemissa. Keuhkot ahmivat raikasta
ja puhdasta ilmaa. Ah! Kyllä on mukavaa!
Meillä
oli mukana pieni pullo kirkkoviinitynnyrissä kypsytettyä noin
seitsemänvuotiasta viskiä (64,7%). Miten se onkin, että tallaisissa
maisemissa aistit herkistyy ja tisle oli aivan mahtavaa!
Taitajan
taipaleella on laavuja sopivin välimatkoin, Keltasilmä, Tetrijärvi ja
Hiisilampi. Hiislammen laavulta olisi taival vielä jatkunut, mutta me
käännyimme kohti Ilomantsia.
Kilometrejä tuli 24,4 ja aikaa meillä meni kaikkiaan reilu yhdeksän tuntia. Vajaa kuusi tuntia olimme liikkeellä.
Sunnuntaina ajoimme takaisin kotiin pysähtyen Valamossa sekä Varkaudessa.
Reissu oli mahtava! Kiitos mukana olleille!
Kimmo