2026 Skotlanti (Orkney)

Reilu kymmenen kertaa olen Skotlannissa käynyt, ja vasta nyt kastuin ensimmäisen kerran kunnolla - ihan alushousuja myöten. Ei siis ole turhaa puhetta, että Skotlannissa sataa aina!

 

Vuoden 2025 vuosikokouksessa sain ajatuksen järjestää Viskisiepoille matkan Skotlantiin. Alustavissa keskusteluissa päämatkakohteeksi nousi Orkneyn saari sekä siellä Highland Parkin ja Scapan tislaamot. 

Syksyllä 2025 aloitettiin kerätä porukkaa kasaan, Siepoista ilmoittautui heti kaksi jäsentä, ja yhden sain houkuteltua mukaan pienellä painostuksella. Koska kuusi olisi hyvä ryhmäkoko, kysyin mukaan myös edellisellä reissulla mukana olleita tamperelaisia. Hehän innostuivat ja niin meillä oli porukka kasassa. Tietysti tässä vaiheessa yksi Sieppo ilmoittautui olevansa kiinnostunut matkasta, mutta valitettavasti ryhmä oli jo täynnä.

Lauantaina 2.5.2026 lensimme Finnairin sinivalkoisin siivin Helsingistä Edinburghiin. Koska lento oli illalla, siirryimme kentältä vain lyhyen matkan päähän majoitukseen, josta löytyi ruokaa ja juotavaa pitkän päivän päätteeksi.

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti pohjoista. Matkalla pysähdyimme jaloittelemaan Dunkeldin katedraalissa, kävimme kuvaamassa Edradourin tislaamolla (kiinni eikä vierailijoita tänäkään vuonna oteta vastaan) sekä Ruthvenin varuskunnan raunioilla. Tomatinin tislaamolla muut kuin kuski — eli minä — pääsivät maistelemaan tislaamon tuotteita. Sen verran piti itsekin Tanelin lasista maistaa, että totesin tarjonnan varsin onnistuneeksi.

 

Suunnitelmani mukaan olisi ollut ruokatauko Invernessissä, mutta kuten arvelinkin, skotlantilainen aamupala piti nälän tehokkaasti loitolla. Joten ohitimme kaupungin melko sujuvasti, kuitenkin käyden katsomassa uuden Uile-bheistin tislaamon rakennusta.

Koska lautta Orkneylle lähtisi vasta klo 18.30, ehdimme tehdä vielä kävelylenkin Golspie Burnilla sekä pyörähtää Dalmoren tislaamon pihassa. Yritimme myös Whaligoe Stepsille, mutta parkkipaikka oli aivan täynnä.

 

Laiva matka oli huomattavasti röykkyisempi kuin edellisen kerran yksitoista vuotta sitten, kun Arin kanssa kävimme saarella. Laiva matka Gills Baysta kestää noin tunnin ja kymmenen minuuttia. 

Majoituksena meillä oli selfcatering huoneisto keskellä Kirkwallin kaupunkia. Majoitus oli kolmessa kerroksessa ja majoitti loistavasti kuusi henkilöä. Hellan asennus oli jäänyt kesken, mutta Timo ja Tero korjasivat tilanteen nopeasti.

Maanantaina 4.5 suuntasimme Mull Headin luonnonsuojelualueelle, missä reippailimme 6,7 km lenkin. Alkumatkasta keli oli loistava, joskin tuuli niin kovaa, että Dronen lennättäminen sai unohtua. Loppumatkasta sitten alkoi satamaan ja sade tuli melko vaakasuoraan kastellen meidät.

Onneksi vieressä oli Deernessin tislaamo josta kastuneet sankarit saivat lämmikettä. Deernessin tislaamo on perustettu vuonna 2016 ja on perheomisteinen tislaamo. Maistelijat totesivat aivan juotavaksi heidän tisleensä.

Majoitukseen päästyämme nautimme Skotlantilaisia piiraita ja sopivasti illalla tunnelmaa täydensi paikallinen säkkipilliorkesteri harjoittelemalla naapuritontilla. 

Tiistain aamupäivän vietimme tutustumalla Stennesin kiviin samoin kuin Ring of Brodgariin. Olisin itse halunnut käydä Maeshowessa, mutta kaikki vierailuajat olivat loppuunmyytyjä. Eli pitää hyvissä ajoin varata liput! Sama tilanne oli kun yritimme Skara Braeen. Ehkä tähän oli syynä aamulla Kirkwallin satamaan tullut risteilijän 4000 matkustajaa.

Iltapäivällä meillä oli ensimmäinen virallinen tislaamo vierailu. Olimme varanneet Highland Parkista  Cask Strenght Experience kierroksen. Pääsimme maistelemaan suoraan tynnyristä 2004 tislattua viskiä. Tämä oli kyllä hyvää! Kierroksen veti Darren ja veti niin hyvin, että lahjoitimme hänelle Mikan suunnitteleman reissupaidan.

Maisteltavina meillä oli Highland Park Discovery selection no1 57,9%, Highland Park Cask Strenght 64,7% ja 18 yo Highland Park Distillery Exclusive single cask no 4097 54,6%. Kattaus oli kyllä maistuva. Vierailu keskuksessa maistelimme vielä kahta viskiä.

Keskiviikko aamulla olin suunnitellut meneväni Brought of Birsaylle. Tälle saarelle pääsee vain laskuveden ollessa alhaalla ja nyt tietojen mukaan se aika olisi klo 07:50. Taneli jäi huilimaan majoitukseen kun muut vapaaehtoisesti lähtivät matkaani.

Saarella on Piktien sekä norjalaisten aikaista asutusten raunioita. Tämä olikin mukava kävelykohde. Siellä sain bongattua reissun ainoan Lunnin. Kävimme myös Earl's Palacen rauniota ihmettelemässä. Lähistöllä muutaman kilometrin päässä sijaitsi myöskin H.M.S. "Tern" jota oli lähdettävä katsomaan. Nimi viittasi laivaan, mutta paljastuikin toisen maailmansodan aikaiseksi lentokentäksi. Lentokenttä oli toiminnassa 1941-1945 ja valmiudessa vuoteen 1957 saakka kunnes se myytiin. Nyt lentokentästä on jäljellä muutamia rakennuksia joissa toimii museo.

Paluumatkalla majoitukseen kävimme vielä katsomassa Broch of Gurnessin. Orkneyn historiakerrostumat tekevät vaikutuksen: Skara Brae ulottuu aina vuoteen 3180 eaa., kun taas Broch of Gurness ajoittuu noin vuoteen 500 eaa.

Iltapäivällä oli vuorossa Scapan tislaamo. Täältä olimme varanneet Voyage kierroksen. Viime kerrallahan Scapalla ei vielä ollut vierailukeskusta, joka valmistui muutama kuukausi vierailuni jälkeen. Nyt pääsin vihdoin tutustumaan myös tähän tislaamoon. 

 

Scapan maisteluhuone on aivan mahtavan näköinen. Ikkunasta aukeni Scapa Flow ja katto oli kuin veneen pohja. Täällä maisteltavia tuotteita oli, New make spirit 63,5%, 16 yo 48% , 15 yo 1st fill american oak 54,1%, 12 yo rum caks finish 51,7% ja 13 yo 1st fill sherry cask 61,3%.

Torstaina olikin sitten paluu Skotlannin pääsaarelle. Pysähdyimme vielä Italian Chapelilla, jonka italialaiset sotavangit rakensivat toisen maailmansodan aikana.

Majapaikka meillä oli Thurson kaupungissa ja iltapäivällä oli kierros Wolfburnin tislaamolla. Tislaamo on perustettu vuonna 2012. Tislaamo on pieni, kaikki tilat ovat yhdessä hallissa. Mutta tisleet ovat varsin hyviä. Niin hyviä että muutamia pulloja tuli ostettua. Kierroksen meille piti vanhempi herrasmies ja maistelu aloitettiin jo "kielletyllä" alueella. Kaiken kaikkiaan maistelimme yhdeksää tislettä. Wolfburn Aurora, Wolfburn 8 yo Nortland, Wolfburn Langskip, Wolfburn 10 yo, Wolfburn 12 yo, Wolfburn 8 yo Cognac casks, Wolfburn 416 Port pipe casks, Wolfburn cask strength ja lightly peated Wolfburn. Tästä hyvin vedetystä kierroksesta hän ansaitsi paidan.

Perjantaina suunnistimme etelää kohden pitkin North Coast 500. Maisemat olivat kerta kaikkiaan upeita, ja reittiä voi lämpimästi suositella kaikille Skotlannissa autoileville.

Balblairilla kävimme turistikierroksella. Maistelimme siellä heidän kahta perusviskiään. Täältä Mallard pubin lounaan kautta Glen Ordille, missä vierailukeskuksessa muut kuin kuski maistelivat tuotteita.

Glen Ordilta siirryimme Cullodenin taistelupaikan ja Nairn Viaductin kautta majoitukseemme Tomintoulin kylään. 

Lauantaina matkalla kohti lentokenttää pysähdyimme vielä Lindores abbeyn tislaamolla, joka valitettavasti oli kiinni, Rosebankin tislaamolla ja Kelpies-patsailla.

Kaiken kaikkiaan reissu onnistui erinomaisesti. Näimme upeita maisemia, tutustuimme hienoihin tislaamoihin, maistoimme loistavia viskejä ja ennen kaikkea vietimme hyvää aikaa samanhenkisessä seurassa.

Kiitos mukana olleille!

Kimmo 

 

2026 vuosikokous ja kotatasting.

Koska vuosikokousta ei saatu aikaiseksi oikealla ajankohdalla se päätettiin pitää samaan aikaan kotatastingin kanssa. Paikalla oli viisi Sieppoa.

 Vuosikokous osuus nujittiin lävitse ja uudeksi klubimestariksi tuli Miska. Tuleviin tapahtumat jatkavat edellisvuosien malliin. Toki toukokuussa tapahtuvaa Skotlannin reissua odotellaan kovin.

Kokouksen jälkeen viettiin mukavaa yhdessäoloa jutellen ja maistellen tottakai tisleitä. Ruuaksi Tuire ja Timo loihtivat erittäin maistuvan setin. Aluksi balkkanilaista katuruokaa, pääruokana etelä-Eurooppalainen pata ja jälkkärinä mämmipitsaa. Kyllä kelpasi iltaa jatkaa näiden eväiden jälkeen.

Illan päätteeksi saunottiin ja pitää todeta että kyllä nämä kotatastingit ovat mukava tapa viettää aikaa. Alkuun olin suunnitellut lähteväni hyvissä ajoin, mutta olihan se lähempänä puoltayötä kun polkasin kotiin lievässä räntä/vesi vihmassa.

Kiitokset järjestäjille sekä mukana olleille!

Kimmo
 

2026 UISGE XIV

Helmikuun alku Helsingissä on parhaimmillaan kirpeää pakkasta ja harmaata merta. Juuri siihen vuodenaikaan sopii täydellisesti Uisge – tapahtuma, jossa lasiin kaadetaan nestemäistä lämpöä ympäri Skotlantia ja maailmaa. Uisge ei ole pelkkä messu, vaan viskiharrastajien vuosittainen kohtaamispaikka: tislaamoita, riippumattomia pullottajia, maahantuojia, masterclasseja ja ennen kaikkea samanhenkistä porukkaa.

Salissa leijuu turvesavun, sherrytynnyrien ja tammikypsytyksen makea tuoksu. Jokaisella pöydällä on oma tarinansa – tislaamon historia, tynnyrivalinnat, vuosikerrat. Tasting-huoneissa puolestaan mennään pintaa syvemmälle: vertaillaan eri kypsytyksiä, kuunnellaan tarinoita tislaamoilta ja etsitään niitä harvinaisempia helmiä, joita ei tavallisesta Alkon hyllystä löydy.

Uisge on myös siitä hieno tapahtuma, että siellä ehtii oikeasti keskustella. Ei pelkkää maistelua, vaan ajatusten vaihtoa, mielipiteiden törmäyksiä ja yhteisiä oivalluksia. Siellä huomaa, miten moniulotteinen juoma viski on – ja miten eri tavoin me sitä koemme.

Saavuin suoraan junalla töistä Helsinkiin ja tavoitin sieppoparven ravintola Juovasta. Aikataulu oli napakka: kämpän avaimet saisimme vasta klo 16.00, ja minulla sekä Merillä oli ensimmäinen tasting jo klo 17.00. Ei siis aikaa turhalle hengailulle – reput selkään ja kohti majoitusta.

Timo oli varannut meille kämpän Hietalahdesta, ja se osoittautui oikein oivaksi valinnaksi. Tilaa riitti hyvin, ja löytyipä sieltä saunakin – tärkeä yksityiskohta viskiviikonlopussa. Ehdin hyvin ensimmäiseen varaukseeni, Elixir Distillers Masterclassiin.

Kyseessä on pullottamo, joka sekoittelee eri tislaamoiden viskejä tavoitellakseen haluamaansa makuprofiilia. Itselläni oli hieman ristiriitainen fiilis – olen tottunut nauttimaan nimenomaan tietyn tislaamon ilmaisusta ja tyylistä. Mutta myönnettävä on: viskit olivat oikein juotavia. Erityisesti Campfire sekä Port Askaig Cask Strength jäivät mieleen.

Tastingista oli luontevaa siirtyä alakertaan ruokailemaan. Perjantain Sieppo-edustus oli kuuden hengen vahvuinen, joista viisi jatkoi vielä lauantaillekin – yksi joutui palaamaan arkeen meidän muiden jatkaessa makumatkaa.

Messusalissa mahtui hyvin kulkemaan, ja löytyipä sieltä muutama todellinen herkkupalakin. Illalla minulla ja Timolla oli vielä vuorossa Lindores Abbey Distilleryn tasting. Nämä alamaan viskit olivat hienovaraisia ja tasapainoisia – tyylikkäitä, ei päälle käyviä. Ajatus Skotlannin reissusta sai taas yhden uuden etapin kartalle.

Sieltä siirryimme parin pubin kautta majoitukseen – päivän analyysit jatkuivat vielä hetken ennen kuin uni vei voiton.

Lauantai alkoi ensimmäisellä tastingilla klo 15.15. Vuorossa oli oma lempitislaamoni, Edradour Distillery, joka juhlisti 200-vuotista taivaltaan komealla kattauksella.

22-vuotias amarone-tynnyrissä kypsytetty oli varsin maukas ja moniulotteinen. 35-vuotias puolestaan oli väriltään lähes mustaa – syvä, intensiivinen ja silti tasapainoinen. Sellainen lasillinen, jota ei kiirehdi.

Päivän toinen tasting oli Arran Distillery. Tämä tislaamo kyllä osaa asiansa. Laadukasta tekemistä ja selkeä oma tyyli – jälleen yksi kohde, joka on pakko lisätä Skotlannin matkasuunnitelmaan.

Uisge XIV tarjosi taas kaikkea sitä, mitä tältä viikonlopulta toivoikin: hyviä viskejä, parempaa seuraa ja muutaman uuden unelman tislaamovierailuista.

Kimmo 

Robert Burns 2026

 

Tekoälyn luoma runo Mikkelin Viskisieppojen Robert Burns päivälliseltä 24.1.2026.

Savun ja runon ilta Mikkelissä

Robert Burns -päivällinen viskisieppojen tapaan

Kun tammikuu sitoi Mikkelin järvet jäähän
ja pakkanen kirjoitti nimensä ikkunoihin,
kokontuivat yksitoista miestä ja naista –
ei sattumalta, vaan kohtalon ja maltaan kutsusta –
Ravintola Domin lämpimään suojaan.

He eivät tulleet vain syömään.
He eivät tulleet vain juomaan.
He tulivat muistamaan Robert Burnsia,
miestä, joka tiesi, että sydän puhuu parhaiten
kun kädessä on runo
ja pöydässä viski.

Ensimmäinen säe – meren ja tulen laulu

Pöytään kannettiin Cullen Skink,
meren lahja ja tulen kosketus,
savustetun koljan hiljainen laulu
kerman pehmeässä syleilyssä.

Vierellä seisoi purjoperunakeitto –
nöyrä, mutta ylpeä,
ja niin hyvä, että totuus horjui:
kuka oli allerginen ja mille?

Kauraleipä ja savuvoi saivat aikaan hiljaisuuden,
sellaisen, jota syntyy vain,
kun ihminen kohtaa jotain suurempaa kuin itseään.

Ja lasissa hehkui Ardbeg Cocnag,
syvä kuin yö,
savuisen mystinen kuin vuorten varjo,
ja joku kuiskasi:
“Jos tämä ei ole taidetta, mikä sitten on?”

Toinen säe – karitsan kruunu

Kun pääruoka saapui,
ei se tullut hiljaa.

Skotlantilainen karitsapata astui pöytään
kuin klaanin päällikkö,
jonka ääntä ei voi olla kuulematta.

Liemi puhui maasta ja tuulesta,
lihassa soi nummen historia,
ja haarukat kohosivat
kuin miekat taisteluun nälkää vastaan.

Ardbeg Bizarrebq leimahti lasissa,
outona ja rohkeana,
kuin Burns itse,
jos hän olisi syntynyt savupiipun sisään.

Joku sanoi:
“Tämä ei ole ruokaa.”
Hetken hiljaisuus.
“Se on kohtalo.”

Kolmas säe – muiston ääni

Silloin Timo nousi.

Sali hiljeni
kuin järvi ennen myrskyä.

Hän lausui runoja –
ei vain sanoja,
vaan muistoja
edellisistä päivällisistä,
illoista, jolloin savu ja nauru
kietoutuivat toisiinsa.

Mieli palasi hetkiin,
joissa aika ei kiirehtinyt
ja ystävyys maistui maltaalta.

Hienoa seuraa ovat viskisiepot –
veljet ja sisaret savun tiellä,
tarinoiden kantajat,
lasien ja runojen vartijat.

Ja kun sanat vaikenivat,
nousi yksi huuto,
ei vain äänenä,
vaan lupauksena:

Slàinte mhath!

 

Neljäs säe – makea rauha ja vaarallinen kauneus

Kun omenacrumble saapui,
oli kuin talvi olisi hetkeksi perääntynyt.

Vaniljajäätelö suli hitaasti,
niin kuin aika,
kun kukaan ei halua lähteä.

Ja silloin pöytään astui Loch Lomond,
Suomen Mallasviskiseuran 20v juhlapullote,
arvokas kuin runo,
mutta vaarallinen kuin totuus.

Hetken kukaan ei puhunut viskistä.
Se oli merkki siitä,
että viski puhui heille.

Viimeinen säe – savun jälki

Kun ilta murtui yöhön
ja Mikkelin kadut nielivät kulkijat yksi kerrallaan,
oli selvää,
että Robert Burns olisi hymyillyt.

Ehkä ylpeänä.
Ehkä hieman huolestuneena.

Mutta varmasti hän olisi sanonut:

“Ystävät,
runo on hyvä,
ruoka on hyvä,
mutta elämä –
se on paras silloin,
kun se maistuu savulta ja maltaalta.”

Ja ennen kuin kukaan ehti vastata,
hän olisi tilannut vielä yhden Ardbegin.

 

Kiitos kaikille mukavasta illasta. 

Miskalle kiitos hyvin valituista viskeistä, ne sopivat todella mahtavasti ruokien kanssa!

Kimmo 

2025 Pikkujoulutasting, perinne jatkuu.

 

27.12.2025 Mikkeli oli hiljainen, juuri sillä välipäiville ominaisella tavalla. Jouluaatoksi saatu lumi oli peittänyt maan kauniisti, mutta nyt siitä oli enää muistot jäljellä. Vuosi veti viimeisiään ja kaupunki tuntui ottavan hetken rennosti.

Kolme sieppoa saapui yksi kerrallaan Ravintola Domin nurkalle. Aloitusajaksi oli sovittu kello 17, ja suunnitelma oli yksinkertainen: pikkujoulut, tasting ja hyvä seura. Miska oli hoitanut oleellisen ja loihti meille kolmen viskin kattauksen: 21-vuotiaan Arranin, 14-vuotiaan port cask Tomatinin ja Glenmorangie Signetin.

 Viskejä maisteltiin rauhassa ja mielipiteitä vaihdettiin sitä mukaa kun lasit tyhjenivät. Yksi löysi nahkaa, toinen hedelmiä. Juuri tämä tekee maistelusta parasta – ei ole yhtä oikeaa vastausta, vaan jokaisella oma näkemyksensä, ja kaikki kelpaavat.

Ilta eteni leppoisasti. Yksi viski vei ajatukset Islaylle, toinen vanhaan varastoon ja kolmas jonnekin lapsuuden takkatulen ääreen – tai ainakin sinne, missä mieli sillä hetkellä halusi olla. Muistiinpanoja ei tehty. Tämä ei ollut sellainen ilta.

Viskien laittaminen paremmuusjärjestykseen oli yllättävän hankalaa, sillä jokainen oli omalla tavallaan erinomainen. Järjestys oli silti pakko päättää. Voittajaksi nousi Tomatin neljällä pisteellä. Arran ylsi samaan pistemäärään, mutta jäi toiseksi vähäisempien kahden pisteen äänten vuoksi. Glenmorangie sijoittui kolmanneksi yhdellä pisteellä.

Kun Dom alkoi täyttyä, vedimme takit päälle ja siirryimme Holviin. Ulkona pakkanen nipisti hieman poskia, mutta askel oli kevyt. Holvissa pöytä odotti valmiina, ja viskin tilalle tuli hetkeksi ruoka ja viini. Seura vahvistui vielä yhdellä, kun Mia liittyi mukaan.

Nautimme Holvin menun alusta loppuun. Aluksi pöytään kannettiin grillattua sydänsalaattia limevinaigretella, homejuustolla ja pinjansiemenillä sekä friteerattua ahvenwallenbergia pikkelöidyn fenkolin ja gribichekastikkeen kera. Pääruokana tarjottiin maissikananrintaa, mustakaalipaistosta, tomaattia ja sherry-huhtasienikastiketta. Kimmo ja Timo ottivat vielä väliin palan juustoa kirsikka-sipulihillon kanssa. Jälkiruoaksi saimme paahdettua valkosuklaa-pannacottaa kinuskin, kauran ja mustaherukan kera. Viinit osuivat nappiin ja ruoka oli kauttaaltaan erinomaista – melkein kieli meinasi mennä mennessään. Kaksi tuntia vierähti huomaamatta.

Juteltiin menneestä vuodesta: hyvistä pullonavajaisista, pienistä pettymyksistä, siitä yhdestä viskistä jota kukaan ei halunnut muistaa ja toisesta, jota ei koskaan unohdeta.

– Ensi vuonna sitten taas, joku totesi.
– Tietenkin, vastasi toinen, aivan kuin muuta vaihtoehtoa ei olisi ollutkaan.

Ilta ei päättynyt näyttävästi. Ei viimeistä maljaa eikä suuria puheita. Vain hyvä seura, Mikkelin talvi ja tunne siitä, että kaikki oleellinen oli juuri siinä hetkessä.

Kun tiet erosivat, jokainen tiesi saman asian: tämä ei ollut vain tasting. Tämä oli perinne.

Kiitos paikalla olleille mukavasta illasta!

Kimmo

(ai-avustuksella) 

2025 Keilaus & Klubi-ilta

Elämä on kuin keilarata - joskus tulee täysosuma, usein kaatoja, mutta aina välillä myös prikkoja ja hitaasti vieriviä palloja!

 

Viiden Siepon voimin – ja yhden kannustaessa – suuntasimme 2.12.2025 perinteiselle joulukuun keilaillalle. Tunnelma oli leppoisa, mutta pieni kilpailuhenki heräsi nopeasti osallistujissa. Keiloja kaatui vaihtelevalla menestyksellä, ja lopulta pitkään altavastaajana ollut Kimmo käänsi tilanteen edukseen voittaen illan pisteet.

Keilailun jälkeen siirryimme ravintola Domiin, jossa meitä odotti kolmen australialaisen tisleen tasting. Saimme mukaan myös kolme lisävahvistusta makuelämystä jakamaan. Maistelussa oli tarjolla Starward-tislaamon tuotteita: Left-Field (punaviinitynnyrikypsytetty), Ginger Beer Cask #7 sekä Peated Finnish.

Starward on aloittanut toimintansa vuonna 2015. Tislaamon perustaja David Vitale omaa italialaiset sukujuuret, mikä näkyy tislaamon punaviinitynnyrikypsytyksen suosimisessa.

Tastingin tunnelmia:

• Left-Field oli kevyesti juotava, hedelmäinen ja yleisesti pidetty.

• Ginger Beer Cask #7 toi makuun selkeän inkiväärisävyn – lähes inkiväärishotin intensiteetillä. Mielenkiintoinen erikoisuus!

• Peated Finnish tarjosi savuisuutta, mutta melko kevyesti. Savu jäi hiukan taka-alalle, eikä noussut aivan pääosaan.

Pisteet:

• Left-Field: 12 pistettä

• Ginger Beer Cask: 12 pistettä

• Peated Finnish: 5 pistettä

Kiitos kaikille osallistujille mukavasta illasta!

— Kimmo

 

Viskiä&Ruskaa Vol 4 19.-21.9.2025

 - Me löysimme koko laatikollisen viskiä, kertoi Muumipeikko.

- Hienoa! sanoi äiti. – Silloinhan meidän pitää tehdä huviretki.

Isä nauroi ja sanoi: – Voi sinun huviretkiäsi!

"Muumi Pappa"

Tämän syksyiseen Viskiä & Ruskaa -reissuun osallistui kolme Sieppoa. Hetken pohdinnan jälkeen piti päättää, mihin suuntaan tämän vuoden retki suuntautuisi. Viimevuotinen Ilomantsin matka oli onnistunut ja asetti suunnittelijalle kovat odotukset.

Tällä kertaa suunnitelma muotoutui kohti Kyrön tislaamoa ja Seinäjokea. Vierailu tislaamolle varattiin lauantaille, joten retken “ruska”-osuus päätettiin toteuttaa jo perjantaina. Sopiva kohde löytyi helposti, eikä se vaatinut suurta koukkausta matkalla.

Lähdimme liikkeelle perjantai-aamuna auton nokka kohti Seinäjokea. Matkalla poikkesimme Tuurin kyläkaupassa täydentämässä unohtuneita varusteita.

Heti Alavuden jälkeen käännyimme päätieltä kohti Mulkkujärveä, jonka ympäriltä löytyi noin seitsemän kilometrin pituinen mukava kävelyreitti. Sää oli mitä mainioin tällaiselle retkelle. Alku kuljettiin hiekkatietä pitkin, ja pääsimme heti alkuun kokemaan suomalaisen "erämaan" sosiaaliset säännöt, kun keskellä “korpea” pyöräilijä huomautti meitä koko tien valtaamisesta – vaikka tilaa ohitukseen olisi ollut enemmän kuin riittävästi.

Reitti jatkui kuitenkin pian mukavana polkuna metsän siimeksessä. Reitin lopussa sijaitsevalla laavulla pidimme tauon ja paistoimme lounaan. Pieni haaste tuli vastaan, kun puuvajassa ei ollut halkoja, vaan vain vanhoja lankunpätkiä, mutta niilläkin saatiin nuotio syttymään.

Seinäjoelle saavuttuamme majoituimme varattuun huoneistoon, johon mahduimme mainiosti. Kävimme vielä ostamassa aamupalatarpeita – ja kuskin kuivaan suuhun jotain täytettä.

Illan vietimme Irish Pub Danny Boyssa, jossa oli erinomainen valikoima tisleitä. Illan mittaan selvisi, että pubin omistaja on edesmenneen Mikkelin Viskisieppoklubin kummisiepon Leevin kummipoika. Oli mukava muistella Leeviä – hän oli hieno ihminen, joka jakoi tietojaan ja kokemuksiaan vilpittömästi.

Lauantaina ohjelmassa oli vierailu Kyrö Distillery Companyn tislaamolla Isokyrössä.

Kyrön tarina sai alkunsa saunan lauteilla, kun viisi ystävystä siemaili amerikkalaista ruisviskiä ja ihmetteli, miksei Suomessa – tässä ruista rakastavassa maassa – tislattaisi viskiä siitä. Yllättäen ajatus tuntui hyvältä vielä seuraavanakin aamuna, ja niin Kyrön tarina alkoi.

Sopivaa tilaa tislaamolle etsittäessä ystävykset löysivät Kyröjoen rannalta vanhan meijerin, joka oli jäänyt tyhjilleen. Rakennus on 1900-luvun alusta, ja sen tiloissa on aikanaan kehitetty myös suomalaisten rakastama Oltermanni-juusto.

Koska taksimatka tislaamolle olisi maksanut 88 € suuntaansa, yksi meistä uhrautui kuskiksi. Kierros tislaamolla ei varsinaisesti tuonut meille uutta tietoa, mutta oli mielenkiintoista nähdä tuotantotilat ja kuulla tarkemmin, miten heidän viskinsä syntyvät.

Kierroksen jälkeen pääsimme maistamaan viittä tislaamon tuotetta:

• Kyrö Malt

• Kyrö Malt Oloroso

• Kyrö Peat Smoke

• Kyrö Wood Smoke

• Kyrö Napue

Oma suosikkini oli Oloroso sekä Peat Smoke -versio.

Illalla nautimme illallisen Ravintola Juurella, jossa otimme täyden seitsemän ruokalajin menun – ja jokainen annos oli aivan loistava. Tätä ravintolaa voi suositella lämpimästi.

Reissu oli kokonaisuudessaan upea: saimme maistella erinomaisia viskejä, nauttia luonnosta ja hyvästä ruoasta – ja mikä tärkeintä, seurasta. 

Kiitos kaikille mukana olleille tästä hienosta matkasta!

Kimmo