Ulla-myrsky riehui torstaina ja perjantaina kuin mökkinaapurin lehtipuhallin lokakuussa – äänekäs, arvaamaton ja aiheutti vahinkoa, mutta lauantaina sää oli kuin tilauksesta kisakunnossa. Mikkelin Viskisieppo-klubin vuotuiset ja legendaariset Alamaankisat päästiin järjestämään tutulla ja turvallisella – joskin hieman pehmeäpohjaisella – kisapaikalla.
Päällekkäiset menot verottivat osallistujamäärää. Esimerkiksi viime vuoden mestari joutui jäämään töihin – ilmeisesti hänen työnantajansa ei vieläkään ymmärrä Alamaankisojen kansallista merkitystä. Tästä huolimatta neljä urhoollista Sieppoa saapui paikalle klo 12.00, valmiina kilpailemaan kunniasta, kunnianrippeistä – ja mahdollisista alaselän lihasrevähdyksistä.
Lajeina olivat vanhat kunnon klassikot: kivenheitto, moukarinheitto, painonheitto, heinäsäkinheitto ja hirrenheitto – eli kaikki sellaiset lajit, joita ei suositella esim. parkkipaikalla suoritettaviksi. Uutena lajikokeiluna Kimmo toi mukanaan jousen, jolla saatiin lisää jännitystä – ja onneksi ei yhtään reikää osallistujiin. Tosin maalitaulun rakennetta jouduttiin hieman vahvistamaan, kun Timon ensimmäisen laukauksen jälkeen nuolia ei meinannut saada irti ilman rengasrautaa.
Kisat sujuivat leppoisassa mutta kilpailuhenkisessä tunnelmassa. Tulokset olivat yllättävän tasaisia, ja jousiammunta herätti sen verran suurta kiinnostusta (ja lievää hermostuneisuutta), että se on mitä luultavimmin mukana myös ensi vuonna.
Timo vei mestaruuden varsin selvällä erolla, vaikka väitti itse heitelleensä painoa vain "lämmittelymielessä". Meri voitti naisten sarjan – todennäköisesti pelkällä katseella, sillä niin vakuuttavaa suorittamista nähtiin.
Isot onnittelut voittajille ja hatunnosto kaikille osallistujille – erityisesti niille, jotka muistivat ottaa mukaan sekä urheiluhengen että vaihtokampetta.
Siepposalkun antimia oli täydennetty ennen kisoja ja kisan aikana, sieltä oli mukava maistella maistuvia tisleistä. Tämähän ei ole näissä kisoissa mitään dopingia!
Kisojen päätteeksi suunnattiin perinteiseen tapaan saunan kautta grillin ääreen, missä Tuire loihti makoisat eväät ilman taikasauvaa mutta suurella sydämellä. Siitä oli hyvä lähteä kotiin – venyttelemään, lepäämään ja miettimään, kuinka ensi vuonna heitetään pidemmälle, tarkemmin – tai ainakin tyylikkäämmin.
Kimmo
